Tervetuloa Länsirannikon Romun asiakkaaksi

Satakunnan ja lähialueiden raudankova ammattilainen

Sivusto on keskeneräinen, jotkin tiedot voivat olla virheellisiä tai vanhentuneita.

Meistä

Lisätietoa Meistä

Olemme kolmannen sukupolven perheyritys, joka erikoistuu metallien kierrättämiseen.

Meidän toimintamme

Meidän asiakaskuntaamme ovat kaikki osapuolet yksityisistä henkilöistä suuriin yrityksiin. Toimintamme päätoimipiste on Porissa, tällä toimipisteellä otamme metalliromua vastaan yksityisiltä henkilöiltä (myös yrityksiltä).

  • Joustavuus

    Toimintamme tärkeimpiä avain periaatteitamme on joustavuus asiakkaidemme tarpeita kohtaan, jonka johdosta pyrimme aina löytämään yksinkertaisen ja tehokkaan ratkaisun molemmille osapuolille.

  • Helppous

    Olemme kehittäneet toimintaamme yli kaksi vuosikymmentä, jotta olisimme saaneet metallinkierrättämisestä mahdollisimman yksinkertaisen ja suoraviivaisen asiakkailemme.

Joustavuuden ja helppouden lisäksi yrityksemme vahvuuksiin lukeutuu myös korkein mahdollinen luottokelpoisuus, joka on omiaan osoittamaan asiakkailemme meidän olevan turvallinen valinta kumppaniksi. Yrityksellämme on muun muassa seuraavat luokitukset ja oikeudet: !!!

Asiakkaitamme palvellutta vuotta

Tyytyväistä asiakasta

Tuhatta kierrätettyä kiloa vuodessa

Raudankovaa ammattilaista

Palvelumme

Kattavat Palvelumme

Alempaa löydät palvelumme, olemme valmiita suunnittelemaan juuri sinulle sopivan ratkaisun!

Romun vastaanotto

Vastaanotamme nyrhintie 20 toimipisteellä metalliromua, johon lukeutuu myös autot

Autojen romutustodistus

Meille toimitetuista autoista saat virallisen romutustodistuksen, voimme myös poistaa ajoneuvoja Trafin rekisteristä.

Lavojen toimitus

Toimitamme asiakkaillemme lavoja kaikkiin metallikierrätykseen liittyviin tarpeisiin.

Purkutyömaat

Meillä on laaja-alainen kalusto, joiden avulla voimme tehokkaasti; purkaa, käsitellä, lajitella ja siivota vaativiakin kohteita!

Romun käsittely yrityksille

Olemme täydellinne kierrätys kumppani niin pk-, kuin suurillekkin yrityksille.

Muut

Lisätietoa mahdollisista palveluistamme, niiden sopimisesta ja toteuttamisesta.

Nimi

Titteli&

Quota

Nimi

Titteli&

Quota

Nimi

Titteli&

Quota

Nimi

Titteli&

Quota

Nimi

Titteli&

Quota

Galleria

Galleria toimintamme ajalta

  • Kaikki
  • Luokka
  • Luokka
  • Luokka

App 1

App

Web 3

Web

App 2

App

Card 2

Card

Web 2

Web

App 3

App

Card 1

Card

Card 3

Card

Web 3

Web

Yhteystiedot

Kootut Yhteystiedot

Alempana avainhenkilöiden yhteystiedot

Lamminpää Sami

Toimitusjohtaja
+358 400 895 087
sami@lansirannikonromu.fi

Lamminpää Samuli

Operatiivinen johtaja
+358 40 9677 833
samuli@lansirannikonromu.fi

Musikka Sanna

Toimistopäälikkö
+358 44 3333 931
toimisto@lansirannikonromu.fi

Laaksonen Turo

Työturvallisuuspäälikkö

F.A.Q

Usein kysytyt Kysymykset

Alla listattuna useimmin meiltä kysytyt kysymykset ja yksinkertaiset vastaukset.

  • Odotamme innolla yhteistyötämme! Uusien asiakkaiden toivotaan ensisijaisesti saapuvan tontille normaaleina aukioloaikoinamme arkisin 8:00-16:00. Mikäli olet tuomassa romua ensimmäistä kertaa, siten ettei tontillamme ole henkilöstöä paikalla, kannatta oottaa yhteyttä ensisijaisesti Samuli Lamminpää (0409677833) ja Sami Lamminpää (0400895087). Mikäli olet tuomassa romua hetki sulkemisajan jälkeen, ilmoitathan siitä meille etukäteen voimme mahdollisesti olla tontilla pidempään. Tervetuloa!

  • Yrityksellämme on oikeus poistaa ajoneuvoja Trafin virallisesta rekisteristä romutuksen yhteydessä. Ajoneuvon poisto toimii siten, että toimipisteellämme täytetään lomake ajoneuvon poistamisesta (lomakkeita vaakakopissa), kun lomake on asianmukaisesti täytetty poistuu ajoneuvo liikenteestä. Ajoneuvon poistuessa myös vakuutusmaksut, polttoainevero ja ajoneuvovero katkevat automaattisesti. Tapahtuma tulee näkyviin Trafiin vasta useamman viikon päästä, voimme kuitenkin tarjota välittömästi todistuksen ajoneuvon romutuksesta.

  • Yrityksessämme on normaalista kahden viikon maksuajasta poiketen maksut joka viikko perjantaisin. Maksamme romusta ainoastaan tilille, meillä ei ole käteiskaupan mahdollisuutta. Maksu tulee pankista riippuen näkyviin kahden arkipäivän kuluessa, Nordean tileille lähes välittömästi. Ennen perjantaina klo. 12:00 tuodut romut menevät vielä saman viikon maksuissa. Mikäli tarvitset erinlaisen maksuaikataulun, otathan yhteyttä toimistoomme +358 44 3333 931, autamme mielellämme!

  • Olemme avoinna arkisin 8:00-16:00, ilmoitamme poikkeavat aukioloajat tiedotteissa. Otamme rautaista romua ja sekapeltiä vastaan kaikkina vuorokauden aikoina entisiltä asiakkailta. Sopimuksesta voimme olla myös poikkeavasti paikalla Samuli Lamminpää 0409677833, Sami Lamminpää 0400895087

  • Romun hinnat vaihtelevat viikoittain, tämänhetkiset hinnat "normaaleista" romujakeista löydät romun hinnoista. Romun hinta määräytyy materiaalin, puhtauden ja koon mukaan.

  • Tarjoamme mielellämme koneapua kuorman purkamisessa aina veloituksetta, romujen noutamisesta tulee aina sopia tapauskohtaisesti Sami Lamminpää 0400 895 087 tai Samuli Lamminpää 040 96 77833.

Ota yhteyttä

Ota meihin yhteyttä

Alempaa näet toimistomme yhteystiedot, sekä vastaanottopisteemme sijainnin. Voit myös jättää meille yhteydenotto pyynnön tai kyselyn alempana olevan lomakkeen avulla.

Toimipaikkamme

Nyrhintie 20, 28760 Pori, Suomi/Finland

Sähköposti

toimisto@lansirannikonromu.fi

Puhelinnumero

+358 44 3333 931

Ladataan
Viestin lähettämisessä oli ongelma, voit ottaa yhteyttä puhelimitse +358 44 3333 931 (8-16:00) tai sähköpostitse toimsito@lansirannikonromu.fi
Viestisi on lähetetty onnistuneesti, kiitos!